Tapahtumakalenterissa julkaistaan yhdistyksen järjestämät tapahtumat sekä tapahtumat, joihin holskuja toivotaan mukaan. Voit ehdottaa uutta tapahtumaa sihteerille.

Seuraa myös ilmoittelua Keskustelupalstan Tiedotusosiossa

TULEVIA TAPAHTUMIA

Yhdistyksen syyskokous 23.10.2011 Hämeenlinnassa

Kokouskutsu

Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään sunnuntaina 23.10.2011 Etelä-Hämeen Kennelpiirin tiloissa Hämeenlinnassa, osoitteessa Parolantie 13. Kokous alkaa kello 13.00.

Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat, mm. yhdistyksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta vuodelle 2012, uusien hallituksen jäsenten valinta erovuoroisten tilalle, jalostustoimikunnan puheenjohtajan sekä jalostusneuvojien valinta, tilintarkastajien valinta, jäsenmaksujen suuruus, toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2012.Lisäksi kokouksen asialistalla:
Yhdistyksen sääntömuutos. Patentti- ja Rekisterihallitus on palauttanut yhdistyksen säännöt korjauskehotuksella. Kokouksessa käsitellään korjausehdotukset ja päätetään niiden hyväksymisestä.

Yhdistyksen voimassaolevat säännöt löytyvät yhdistyksen www-sivuilta, osoitteesta http://www.holsku.fi/files/saannot.pdf , sääntöjen lukemiseen tarvitset ohjelman jolla voi lukea .pdf tiedostoja.

2010 syyskokouksessa hyväksytyt säännöt sekä Patentti- ja Rekisterihallituksen korjausehdotukset löytyvät yhdistyksen keskustelupalstalta ”Yhdistys tiedottaa” osiosta otsikon ”Yhdistyksen sääntömuutos” alta. Tiedostojen lukemiseen tarvitset ohjelman jolla voit lukea .pdf tiedostoja.

Mikäli sinulla ei ole mahdollisuutta internetin käyttöön tai et pysty koneellasi lukemaan .pdf muotoisia tiedostoja, ota yhteys yhdistyksen rahastonhoitajaan TEKSTIVIESTILLÄ jossa ilmoitat seuraavat asiat: mitkä asiakirjat haluat (1. nykyiset säännöt 2. 2010 syyskokouksen hyväksymät säännöt 3. Patentti- ja Rekisterihallituksen ehdottamat muutokset vuonna 2010 hyväksyttyihin sääntöihin), koko nimesi ja osoitteesi. Puhelinnumero: 040-740 3421.

Kokouksessa äänioikeus on jokaisella yhdistyksen varsinaisella jäsenellä. Valtakirjalla ei voi äänestää. Kokouksessa kahvitarjoilu.

Tervetuloa! Hallitus

Yhdistys järjestää syyskokouksen yhteydessä avoimen keskustelutilaisuuden hollanninpaimenkoirien jalostuksesta. Keskustelutilaisuus alkaa heti syyskokouksen jälkeen.

Keskustelun aiheena ovat hollanninpaimenkoirien jalostussuositukset sekä
muut jalostukseen liittyvät asiat joista keskustelijat ovat
kiinnostuneita. Keskustelutilaisuuden tarkoituksena on saada esiin
mielipiteitä ja jakaa jalostukseen liittyvää informaatiota.

Tervetuloa!


MENNEET TAPAHTUMAT

Yhdistyksen kevätkokous 27.3.2011
Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:n sääntömääräinen tilikokous pidetään Hämeenlinnassa Etelä-Hämeen kennelpiirin toimitiloissa (Parolantie 13, Hämeenlinna) sunnuntaina 27.3.2011 alkaen klo 13.00.

NÄYTTELYKOULUTUSTA

12.3. klo 12 Villähde Metsäpirtti. Ilmoittautumiset ja tiedustelut joko tekstarilla tai klo 17 jälkeen Ulla Eerikäinen 044 500 0327.

27.3. Hämeenlinna klo 11. Kokoontuminen Etelä-Hämeen kennelpiirin tiloihin, ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tiedustelut Katja Kiiltomäki 040 767 9236.

10.4 klo 10-13 Jyväskylä kennelkerhon kenttä. Liisa Kukkanen, tiedustelut sähköpostitse.

Hollanninpaimenkoirien erikoisnäyttely 14.5.2011 Äänekoskella
Äänekosken Liikuntapuistossa myös pennut 5-7 ja 7-9 kk

Ilmoittautumiset 26.4.2011 mennessä Liisa Kukkanen,
Tähystäjänkuja 5, 41160 Tikkakoski,
tiedustelut liisa.kukkanen@sudenhenki.net tai 044 358 0444.

Ilmoittautumismaksu 30 €, saman om. 3. jne koira, pennut ja veteraanit 25 €, yli 10-v veteraanit ilmaiseksi veteraaniluokassa, maksetaan tilille 538008-24868 / Suomen Hollanninpaimenkoirat ry.

Tuomarit
kaikkien muunnosten pennut 5-7 kk ja 7-9 kk ja veteraanit Pirjo Aaltonen
kaikkien muunnosten muut luokat, myös kasvattaja- ja jälkeläisluokat Anne-Marie Beenen-Sluijters, Alankomaat
varalla Pirjo Aaltonen
BIS-kilpailut Anne-Marie Beenen-Sluijters

Katso näyttelyesite pdf

Holskujen PK-leiri 2.-6.6. Riuttansalmen leirikeskus, Pomarkku.
Lajeina :
Haku Eila Uusi-Kouvo
Jälki Esko Hautala
Tottis Sari Pehkonen
Etsintä (1 pvä) Kaarina Jaakola

Ilmoittaudu leirille 15.5 mennessä Kirsi Viik.
Ryhmät täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Etusija on yhdistyksen jäsenillä ja koko viikonlopun leireilevillä.
Leirin hinta 90€ sisältää ruuat majoitukset ja koulutuksen.

Kerro ilmoittautumisessa perustiedot koirasi koulutustasosta kyseisessä lajissa ja tavoitteesi sekä toiveesi koulutuksen sisällöstä. Omat ruokarajoitteesi.


TOKO SM-kilpailut 11.-12.6. 2011 Klaukkalassa
Kaikkien TOKO-SM joukkueeseen haluavien on oltava Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:n jäseniä. Joukkueeseen otetaan 3 ALO/AVO koirakkoa sekä 2 VOI/EVL koirakkoa. Lisäksi joukkueeseen voidaan ilmoittaa 1 ALO/AVO koira ja 1 VOI/EVL koira. Ilmoittautumisaikaa on 16.5. asti, joten kerrothan halukkuutesi joukkueeseen mahdollisimman pian osoitteeseen matleena.riihonen@netti.fi.


AGIROTU 2011 8.-10.7. Lappeenrannassa

Hollanninpaimenkoirien agilityn rotumestaruus 13.8.2011 Tampereella Rotumestaruus kisataan virallisten kisojen yhteydessä, jotka järjestävät Tampereen koiraurheilijat ry. Ilmoittautuminen tapahtuu normaalisti Sagi:n järjestelmän kautta. Rotumestaruus kisataan jokaisessa luokassa yhdellä agilityradalla.

Kilpailupaikan osoite: Väkipyöränkatu 1, 33720 Tampere
Ilmoittautuminen: Sähköisesti viimeistään su 31.07.2011
Kirjepostilla viimeistään to 28.07.2011

Sanna Lehtonen
Kärpänkuja 1 as 3
33880 Lempäälä

Tiedustelut mielellään sähköpostitse: krista.liikanen(A)hotmail.com tai
040 846 5284

http://www.takut.net/

17.09 Hollanninpaimenkoirien PK-rotumestaruus Urajärvellä
JÄLKI 1 2 3 HAKU 1 2 3 VIESTI 1 2 3 ETSINTÄKOE 1 2 3
9.00 Järj Suomen Hollanninpaimenkoirat.
Kokeesta vastaava tuomari: Vesa Häkkinen.
Ilm. 19.8. menn. Tarja Pahkasalo Köykkäläntie 220 16280 Kuivanto 040 531 9602 welmukarjis(A)gmail.com. Osall. maksu 30 € 538008-22722.
Vain hollanninpaimenkoirille. Ajo-ohjeet lähetetään osallistujille sähköpostilla.

24.9.2011 Hollanninpaimenkoirien TOKOmestaruus Kajaanissa
ALO, AVO, VOI, EVL. Raj. 30 koirakkoa.
Järj. Kainuun Seurakoira- ja Terrierikerho. Ylit. Katja Rautiainen.
Ilm. Holskut ja KSTK jäsenet 31.8. mennessä, muut 1.-9.9.2011 mennessä: Mira Salminen, Prikaatintie 122/10 D 20, 87600 Kajaani, p. 040 5915 334, mira.sal(A)netti.fi (välit pois)
Osm. Holskut ja KSTK jäsenet 20 e / 31.8. mennessä. Osm. muut 25 e /
1.-9.9.2011 mennessä, tilille FI25 5324 0920 0086 28 OKOYFIHH

25.9. Agilitykoulutusta hollanninpaimenkoirille Orimattilassa
Kaksi ryhmää: möllit ja kisaavat. Koulutus on tarkoitettu yli vuoden ikäisille koirille.

Möllit: kouluttajana Krista Liikanen (kisaa lk holskulla kolmosissa) Koulutus on tarkoitettu möllikoirakoille, jotka aikovat tulevaisuudessa kisaamaan. Ryhmään otetaan VIISI (5) koirakkoa. AIKA: su 25.9.11 klo 9.00-10.30
Hinta: 10 €/koirakko.

Kisaavat: kouluttajana Helena Tiainen. Koulutus on tarkoitettu kisaaville koirakoille
AIKA: su 25.9.11 klo 11.00-18.00 . Koirakot jaetaan kahteen ryhmään, jotka treenaavat sekä aamu- että iltapäivällä. Ryhmiin otetaan yhteensä kymmenen (10) koirakkoa. Välissä on ruokatauko. Tarkoituksena on seurata jokaisen harjoittelua.

AIKATAULU:
11.00-12.30 1 ryhmän treenit (5 koirakkoa)
12.30-14.00 2 ryhmän treenit (5 koirakkoa)
14.00-15.00 ruokatauko
15.00-16.30 1 ryhmän treenit
16.30-18.00 2 ryhmän treenit

Hinta: 35 €/koirakko.

Sitovia ilmoittautumisia otetaan 14.9. asti vastaan osoitteeseen krista.liikanen @ hotmail.com (välit pois. Kerro ilmoittautuessasi koirasi taso ja mitä asioita haluaisitte treenata (eli mahdollisia ongelmia tms.)

Osallistumismaksu maksetaan Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:lle tilille 538008-22722 tai tai FI92 5380 0820 0027 22 OKOYFIHH, viestikenttään ”Agilitykoulutus”. Kuitti lähetetään liitteenä sähköpostitse osoitteeseen maija @ holsku.fi (välit pois) tai postitse Maija Salonen, Kivisuontie 310, 21800 Kyrö

Koulutuksien aikana on kahvitarjoilu. Möllikoirien ohjaajat voivat jäädä seuraamaan Helena Tiaisen loppupäivän koulutuksia. Koulutuspaikka: Hurttahalli, Orimattila http://www.hurttahalli.fi/






Vuosi 2010

Vuosi 2009

Vuosi 2008