VUODEN 2008 TAPAHTUMAT

6.12. Viestin rotumestaruus, Lahti
Lahdessa kisattiin tänä vuonna ensimmäisen kerran holskujen rotumestaruudesta. Holskuja kokeeseen osallistui kaksi kappaletta, mutta tällä kertaa kumpikaan ei saavuttanut tulosta, joten rotumestaruutta ei vielä jaettu.

Nyt kaikki viestistä kiinnostuneet treenaamaan niin ensi vuonna saadaan myös uusia viestiholskuja menoon mukaan!

26.10. Yhdistyksen syyskokous, Turku
Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat sekä palkittiin holskujen ensimmäinen vesipelastusvalio Kare-Saran Walma, ohjaaja ja omistaja Taina Korhonen. Onnittelut!

Ensi vuoden hallituksen kokoonpanoon valittiin uusia jäseniä erovuoroisten tilalle - kiitokset pestinsä jättäville kuluneesta vuodesta ja tervetuloa mukaan toimintaan uudet jäsenet.

18.-19.10. Luonnetesti, Karkkila
Tuomareina Jorma Piiroinen ja Pirjo Ojala-Laine. Testiin osallistui 11 hollanninpaimenkoiraa ja 9 muun rotuista koiraa.
Kiitokset testiviikonlopusta järjestäjille!
Tulokset (linkki avautuu Lemmikkipalstoille)

26.-28.9. Yhdistyksen leiri, Hauhovi
Kiitokset kouluttajille ja kaikille mukana olleille!

6.9. Haku- ja jälkikokeen rotumestaruus, Hoikankylä (Saarijärvi)
Haun ja jäljen rotumestaruuksista kisattiin kauniissa syyssäässä Saarijärvellä. Jälkikokeessa mestaruuden voittivat Litti (Nambygo Happy Harlequin) ja Maija Malin. Onnittelut! Hakukokeessa rotumestaruutta ei tänä vuonna jaettu.

Kiitokset Keski-Suomen Pelastuskoirille erinomaisesti järjestetystä kokeesta!
Tulokset

14.8. Etsintäkokeen rotumestaruus, Lahti
Onnittelut holskujen ensimmäisille rotumestareille Miralle (Mira-Hiske v.d. Bothof) ja Riitalle! Onnittelut myös muille tuloksen tehneille ja kiitokset mukana olleille!
Tulokset

9.8. Erikoisnäyttely, Saarijärvi
Erikoistuomarina näyttelyssä toimi Roel van Veen-Keur.
Kiitokset näyttelytoimikunnalle ja onnittelut menestyneille!
Tulokset ja kuvia

Profilum - Nutrition for Life

6.8. TOKO-rotumestaruus, Pertteli (Salo)
Onnittelut vuoden 2008 TOKO:n Rotumestareille sekä kaikille kokeeseen osallistuneille ja kiitokset kokeen järjestäjille!
Tulokset

12.7. BH-koe, Salo
Onnittelut kokeen läpäisseille ja kiitokset kaikille järjestelyihin osallistuneille!

4-6.7. Agirotu, Ylöjärvi
Agirotuun ei tänä vuonna saatu holskujoukkuetta mukaan mutta kohdistetaan odotukset seuraavalle vuodelle :)

14.6. RotuRace, Hyvinkää
Holskujoukkue oli menossa mukana.

7.6. PK-rotuottelu, Lahti
Holskujen joukkue osallistui rotuotteluun.

7.6. TOKO Joukkue-SM, Oulu
Holskut osallistuivat joukkuekilpailuun.
Juttu Holsku lehdessä 2/2008
Tulokset

11.5. Paikallistoimintaa, Oulu
Oulun seudun holskujen vauhdikas agilitypäivä Limingassa.
Juttu Holsku lehdessä 2/2008

10.5. Paikallistoimintaa, Tampere
Tampereen seudun holskujen monitoimipäivä treenauksen ja yhdessäolon merkeissä.

1.-4.5. Holskuarkistointipäivät, Pöytyä
Tulosten ja muun holskuaiheisen raakadatan jalostamista toimivaksi arkistoksi.

5.4. Paikallistoimintaa, Oulu
Pohjoisen holskujen puuhapäivää vietettiin hakutreenien merkeissä viiden koirakon kokoonpanolla.

16.3. Yhdistyksen kevätkokous, Hämeenlinna
Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat ja palkittiin Vuoden Koirat sekä uudet AVA:t ja TVA.