Hollanninpaimenkoira
Hollanninpaimenkoira on kautta historiansa harvinaisena pysynyt alankomainen paimenkoirarotu, joka on jaettu karvanlaadun perusteella kolmeen muunnokseen. Karkea-, lyhyt- ja pitkäkarvainen muunnos ovat sekä näyttelyissä että kokeissa, mutta myös jalostuksellisesti erillisiä populaatioita, joiden välisiä risteytyksiä tehdään vain harvakseltaan. Ulkonäöllisesti rodun erityispiirre on sen juovikas väritys; rotumääritelmän mukainen hollanninpaimenkoira on aina brindle, pohjavärin vaihdellessa hopeanharmaasta hiekanruskeaan ja kastanjanpunaiseen.
Hollanninpaimenkoirat ovat rakenteeltaan liioittelemattomia yleiskoiria, eivätkä näyttelyt ole juurikaan ohjanneet niiden jalostusta. Rotu on yleisesti ottaen terve, ja tällä hetkellä sen suurimpana uhkana pidetäänkin sen jalostuspohjan pienuutta ja sukusiitoksen kasvua. Luonteeltaan hollanninpaimenkoira on tyypillinen paimenkoira; vilkas, saalisviettinen ja hyvin älykäs. Se on uskollinen koira, joka kiintyy kotiväkeensä syvästi, mutta pystyy tarvittaessa myös itsenäiseen työskentelyyn. Vieraita ihmisiä kohtaan tyypillinen hollanninpaimenkoira on avoin ja sosiaalinen, tai korkeintaan hieman pidättyväinen.
Perinteisesti hollanninpaimenkoiran muunnoksilla koetaan olevan joitain omia erityispiirteitä. Lisäksi myös tiettyjen muunnosten sisällä voi esiintyä suurta vaihtelua kasvattajien erilaisten painotusten vuoksi. Hollanninpaimenkoira onkin kokonaisuudessaan suurta variaatiota esittävä rotu, joka voi sopia hyvin erilaisiin tehtäviin erilaisille ihmisille.
Pitkäkarvainen hollanninpaimenkoira
Vaikka Suomessa on suurin piirtein yhtä paljon pitkä- kuin lyhytkarvoja, on pitkäkarvainen muunnos ollut aina maailmanlaajuisesti uhanalainen ja kertaalleen kuollut jopa sukupuuttoon. Uusi kanta rakennettiin 40- ja 50-luvuilla uudelleen pienestä määrästä koiria, ja pysyäkseen elinvoimaisena se onkin tarvinnut säännöllisiä risteytyksiä mm. lyhytkarvaiseen hollanninpaimenkoiraan ja belgianpaimenkoira tervuereniin.
Pitkäkarvainen muunnos koetaan kenties muita muunnoksia helpommaksi, paremmin soveltuvaksi aktiivisen seurakoiran rooliin, ja vähemmän säännöllistä työntekoa tai harrastuneisuutta vaativaksi. Sen kuvaillaan olevan herkkä ja kaunosieluinen koira, joka hieman vähemmän vaativasta luonteestaan huolimatta tarvitsee huolellisen peruskoulutuksen ja runsaasti aktiviteettia siinä missä muutkin muunnokset.
2000-luvulla lyhytkarvaiseen muunnokseen on alkanut syntymään yhä useammin pitkällä turkilla varustettuja koiria, ja näiden koirien jalostuskäytön johdosta pitkäkarvaisessa muunnoksessa on nykyään myös joitakin enemmän luonteeltaan lyhytkarvoja muistuttavia koiria.
Lyhytkarvainen hollanninpaimenkoira
Lyhytkarvaista muunnosta on käytetty kotimaassaan eniten työkoirana, ja viime vuosikymmeninä käyttöominaisuuksiin painottunut kasvatus onkin nostanut suosiotaan merkittävästi. Myös valtaosa suomalaisista lyhytkarvoista edustaa tänä päivänä tätä suuntausta. Tästä huolimatta myös ns. perinteisempi, luonteeltaan hillitympi koiratyyppi on vielä voimissaan ympäri Eurooppaa, ja sitä käytetään mm. yhdessä rodun alkuperäiskäytössä paimenena, maatalon vahtikoirana ja aktiivisena seura- ja harrastuskoirana.
Luonteeltaan lyhytkarvainen hollanninpaimenkoira on yleisesti ottaen muunnoksista terävin, vilkkain ja vietikkäin. Se on koira joka tekee kaiken aina täysillä, niin hyvässä kuin pahassa. Näillä ominaisuuksilla varustettuna se ei useimmiten sovi mahdollisimman helppoa kotikoiraa etsivälle. Omistautuneelle ohjaajalle lyhytkarva antaa takaisin 110%.
Lyhytkarvainen kanta on maailmanlaajuisesti elinvoimaisin, jopa kymmenen kertaa suurempi kuin muiden muunnosten, ja sitä onkin käytetty elvyttämään kahden harvinaisemman muunnoksen kapeaa jalostuspohjaa.
Karkeakarvainen hollanninpaimenkoira
Karkeakarvainen muunnos on harvinaisin karvamuunnos sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti. Se on karvamuunnoksista pisimpään erillisenä kasvatettu muunnos ja geneettisesti lähempänä belgianpaimenkoiran muinaista laekenois -kantaa kuin muita hollanninpaimenkoiran karvamunnoksia.
Karkeakarva tunnetaan topakasta, mutta huumorintajuisesta luonteestaan. Moni karkeakarva “juttelee” omistajilleen mitä moninaisimmin äänin. Muunnoksella on vannoutunut harrastajakunta, jonka panostukset ovat varmistaneet sen, että karkeakarvaisella muunnoksella on jatkuvasti korkea määrä koekäyntejä suhteessa rekisteröinteihin. Karkkareita näkee eniten agilityssä, tokossa ja hajutyöskentelyn parissa.
Karkeakarvaisen muunnoksen turkki trimmataan “useammin kuin kerran vuodessa, mutta harvemmin kuin kahdesti vuodessa”. Trimmaus suoritetaan sormin nyppimällä ja tarkoitus on poistaa vanha, irtoamaan valmis kova peitinkarva. Erityislaatuisen turkin vuoksi karkeakarvaa ei voi yhdistää pitkäkarvaiseen muunnokseen, mutta kapeaa geenipohjaa on laajennettu risteytyksillä lyhytkarvaan jo muutamaan kertaan sekä Suomessa että ulkomailla.