Tapahtumaa järjestämässä?
Mikäli haluat järjestää tapahtuman ja tarvitset siinä apua, voit olla yhteydessä hallitukseen.
Tapahtumasta tulee etukäteen tehdä tuotto- ja kustannusarvio. Tapahtuman suunnittelussa tulee ottaa huomioon, ettei se saisi tuottaa tappiota. Osallistujamaksua määriteltäessä kannattaa ottaa huomioon, että jäsen- ja ei-jäsenhinta eivät olisi saman suuruisia. Hallitus on tehnyt vuonna 2017 päätöksen, että tämä hintaero on 5 € suuruinen, jos sitä ei ole ilmoitettu jo tuotto- ja kustannusarviossa.
Tapahtumien järjestämisestä aiheutuneista korvattavista kuluista tulee toimittaa joko alkuperäiset tai skannatut kuittikopiot rahastonhoitajalle.
Kun hallitus on hyväksynyt tapahtuman, kannattaa siitä laittaa myös tieto webmastereille päivitettäväksi Tapahtumakalenteriin, koska aina niitä ei saada ajoissa Holsku-lehteen. Näin saadaan tietoa tapahtumista myös heille, jotka eivät ole Facebookissa.
Tilinumero
Pöytyän OP FI92 5380 0820 0027 22
Tapahtumakalenteri
Tapahtumakalenterissa julkaistaan yhdistyksen sekä kattojärjestöjen (Suomen Kennelliitton ja Suomen Palveluskoiraliiton) järjestämiä tapahtumia sekä tapahtumia, joihin holskuja toivotaan mukaan.
Kaikkiin tapahtumiin, joihin on mahdollista saada yhdistyksen tukea osallistumismaksuun, tulee ilmoittautua yhteyshenkilölle/hallitukselle viimeistään tapahtuman viimeisenä ilmoittautumispäivänä (ellei toisin ilmoiteta).
Näytä tapahtumat Google-kalenterissa
- 17.5.2025
-
-
Kenttävuoro, Talinhuipun kenttä
17.5.2025 17:00 - 19:00
Helsinki, Suomi -
Luonnetesti
17.5.2025 - 18.5.2025
Kuopio, SuomiTuomarit Marianne Punkki ja Juuso Vitikainen
Osallistumismaksu Suomen Hollanninpaimenkoirat ry jäsenille 50€, muille 70€, varaa paikkasi soittamalla ensin. Suomen Hollanninpaimenkoirat ry jäsenet 17.3-31.3.2025 klo 14 jälkeen puhelimitse. Muiden ilmottautuminen 1.4. alkaen, klo 14 jälkeen puhelimitse.
Ilmoittautumiset: Pia Tiilikainen 044 591 0504
-
- 24.5.2025
-
-
Kenttävuoro, Talinhuipun kenttä
24.5.2025 17:00 - 19:00
Helsinki, Suomi
-
- 31.5.2025
-
-
Kenttävuoro, Talinhuipun kenttä
31.5.2025 17:00 - 19:00
Helsinki, Suomi
-
- 1.6.2025
-
-
Holsku-lehden 2/2025 deadline
1.6.2025
Kuvia, juttuja yms. toivotaan! Materiaalit osoitteeseen lehti@holsku.fi
-
- 7.6.2025
-
-
Kenttävuoro, Talinhuipun kenttä
7.6.2025 17:00 - 19:00
Helsinki, Suomi -
Rally-tokopäivä
7.6.2025
TSAU-keskus, Yrjönalhontie 2, 21420 Lieto, SuomiOletko kiinnostunut rallytokosta tai valmistautumassa tuleviin kisoihin? Nyt on ainutlaatuinen tilaisuus päästä harjoittelemaan ja oppimaan mestarin opissa ennen hollanninpaimenkoirien rotumestaruuskisoja ja muita kilpailuja vanhoilla säännöillä!
Anri Saarinen jakaa arvokkaat neuvot ja ja vinkit kisoihin valmistautuville!Mitä luvassa?
Rataharjoittelua jokaiselle tasolle – alokasluokasta mestariin. Mahdollisuus kokeilla ja kehittää suoritustasi ennen kilpailuja
Hinta vain 10 €/koirakko yhdistyksen jäsenille!
Paikkoja on rajoitetusti, joten ilmoittaudu nopeasti! Lähetä ilmoittautuminen viimeistään 30.5. osoitteeseen tapahtumatoimikunta@holsku.fi
-
- 14.6.2025
-
-
Kenttävuoro, Talinhuipun kenttä
14.6.2025 17:00 - 19:00
Helsinki, Suomi -
Hollanninpaimenkoirien erikoisnäyttely 14.6.2025 Tammisaari
14.6.2025
Fleminginkatu 19, 10600 Raasepori, SuomiTuomarina Marion ten Cate (Alankomaat). Järj. Suomen Hollanninpaimenkoirat ry, päänäyttely.
Hollanninpaimenkoirat, myös pennut (5- alle 7 kk & 7- alle 9 kk) ja jälkeläisluokka.
Arvostelu alkaa klo 10.00.
Ilmottautuminen 15.5. mennessä: https://ilmoittautuminen.kennelliitto.fi
Tied. Leone Hallgren, 040 685 7590
Ilmoittautumismaksu 35 €. Saman omistajan 2. jne. koira, pennut ja veteraanit veteraaniluokassa 30 €. Yli 10-vuotiaat veteraanit ilmaiseksi veteraaniluokkaan.
Näyttelypaikka Fleminginkatu 19, 10600 Raasepori
-
- 15.6.2025
-
-
Rally-tokon rotumestaruus
15.6.2025
Pailantie, 08700 Lohja, SuomiILMOITTAUTUMINEN ALKANUT!
Tuomarina Raili Sonninen-Korhonen
Suomen Hollanninpaimenkoirat ry jäsenet 25.5. mennessä, muut 26.-31.5 välillä. Ilmottautumiset VAIN sähköpostilla pj@holsku.fi
Osallistumismaksut jäsenille 25€, muille 30€. Rotumestaruudesta kilpailevan tulee olla Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:n jäsen. Luokka järjestys MES - VOI - AVO - ALO.
Ilmottautumiset VAIN sähköpostilla, paluuviestillä saat kuittauksen paikan varaamisesta ohjeet ilmottautumisen loppuun suorittamisesta.
Koe on aitaamattomalla nurmikentällä.
Lisätiedot Virkussa.
-
- 21.6.2025
-
-
Kenttävuoro, Talinhuipun kenttä
21.6.2025 17:00 - 19:00
Helsinki, Suomi
-
- 28.6.2025
-
-
Kenttävuoro, Talinhuipun kenttä
28.6.2025 17:00 - 19:00
Helsinki, Suomi
-
- 5.7.2025
-
-
Kenttävuoro, Talinhuipun kenttä
5.7.2025 17:00 - 19:00
Helsinki, Suomi
-
- 12.7.2025
-
-
Kenttävuoro, Talinhuipun kenttä
12.7.2025 17:00 - 19:00
Helsinki, Suomi
-
- 19.7.2025
-
-
Kenttävuoro, Talinhuipun kenttä
19.7.2025 17:00 - 19:00
Helsinki, Suomi
-
- 26.7.2025
-
-
Kenttävuoro, Talinhuipun kenttä
26.7.2025 17:00 - 19:00
Helsinki, Suomi -
Toko rotumestaruus Kajaani
26.7.2025
Lisätietoja tulossa lähempänä tapahtumaa.
-
- 2.8.2025
-
-
Kenttävuoro, Talinhuipun kenttä
2.8.2025 17:00 - 19:00
Helsinki, Suomi
-
- 9.8.2025
-
-
Kenttävuoro, Talinhuipun kenttä
9.8.2025 17:00 - 19:00
Helsinki, Suomi
-
- 15.8.2025
-
-
PK-kesäleiri 2025
15.8.2025 - 17.8.2025
Lintukoto, Tykkitie 34, 49660 Pyhältö, SuomiKesälle 2025 on saatu jo leiri aikaiseksi! Nyt kaikki äkkiä merkitsemään viikonloppu myös omaan kalenteriin.
Lajit ja kouluttajat:
HAKU - Katja Kantoluoto TÄYNNÄ
METSÄJÄLKI - Johanna Järvinen TILAA
TOTTELEVAISUUS - Jenni Sairanen TÄYNNÄ
TOTTELEVAISUUS aloittelevat Henrik Karjalainen TILAAHinta:
95€ jäsenet
115€ ei-jäsenetIlmoittautumiset:
Tiina Vartiainen
leiri2025@holsku.fi
-
- 16.8.2025
-
-
Kenttävuoro, Talinhuipun kenttä
16.8.2025 17:00 - 19:00
Helsinki, Suomi
-
- 23.8.2025
-
-
Kenttävuoro, Talinhuipun kenttä
23.8.2025 17:00 - 19:00
Helsinki, Suomi
-
- 30.8.2025
-
-
Kenttävuoro, Talinhuipun kenttä
30.8.2025 17:00 - 19:00
Helsinki, Suomi
-
- 6.9.2025
-
-
Kenttävuoro, Talinhuipun kenttä
6.9.2025 17:00 - 19:00
Helsinki, Suomi
-
- 7.9.2025
-
-
Holsku-lehden 3/2025 deadline
7.9.2025
Kuvia, juttuja yms toivotaan! Materiaalit osoitteeseen lehti@holsku.fi
-
- 13.9.2025
-
-
Kenttävuoro, Talinhuipun kenttä
13.9.2025 17:00 - 19:00
Helsinki, Suomi
-
- 20.9.2025
-
-
Kenttävuoro, Talinhuipun kenttä
20.9.2025 17:00 - 19:00
Helsinki, Suomi
-
- 27.9.2025
-
-
Kenttävuoro, Talinhuipun kenttä
27.9.2025 17:00 - 19:00
Helsinki, Suomi
-
- 4.10.2025
-
-
Kenttävuoro, Talinhuipun kenttä
4.10.2025 17:00 - 19:00
Helsinki, Suomi
-
- 11.10.2025
-
-
Kenttävuoro, Talinhuipun kenttä
11.10.2025 17:00 - 19:00
Helsinki, Suomi
-
- 18.10.2025
-
-
Kenttävuoro, Talinhuipun kenttä
18.10.2025 17:00 - 19:00
Helsinki, Suomi
-
- 25.10.2025
-
-
Kenttävuoro, Talinhuipun kenttä
25.10.2025 17:00 - 19:00
Helsinki, Suomi
-
- 1.11.2025
-
-
Kenttävuoro, Talinhuipun kenttä
1.11.2025 17:00 - 19:00
Helsinki, Suomi
-
- 8.11.2025
-
-
Kenttävuoro, Talinhuipun kenttä
8.11.2025 17:00 - 19:00
Helsinki, Suomi
-
- 15.11.2025
-
-
Kenttävuoro, Talinhuipun kenttä
15.11.2025 17:00 - 19:00
Helsinki, Suomi
-
- 22.11.2025
-
-
Kenttävuoro, Talinhuipun kenttä
22.11.2025 17:00 - 19:00
Helsinki, Suomi
-
- 29.11.2025
-
-
Kenttävuoro, Talinhuipun kenttä
29.11.2025 17:00 - 19:00
Helsinki, Suomi
-
- 7.12.2025
-
-
Holsku-lehden 4/2025 deadline
7.12.2025
Kuvia, juttuja yms toivotaan! Materiaalit osoitteeseen lehti@holsku.fi
-